Monday, October 6, 2014

Lentokentälle

Esikko tulee kotiin  reilun 5 kuukauden reissun jälkeen. Taas saa ihmetellä, kuinka aika kuluu niin nopeasti. Tie juoksee auton alla ja soittimesta kuuluu Still got the blues. Radio on sanonut yhteistyösopimuksen irti jo kauan sitten.

Olen saanut auton kyytiä viimeaikoina ihan tarpeeksi.  Viikonloppu meni Seinäjoella Käsityömessuilla.  Ensimmäinen kerta ja ehkä viimeinenkin, liian paljon aikaa kuluu kun on kolmipäiväinen tapahtuma. Oli mukava tavata muita käsityöläisiä,  monia joita oli nähnyt vain kuvissa tätä ennen. Oikein ihmettelin kun kiertelin,  että eikö minun tarvi hankkia mitään. Ja uskottava se oli, että ostoslista oli aivan tyhjä.

Lauantaina unohdin tabletin vessaan ja kyllä sitä etsittiin. Onneksi joku oli toimittanut sen infoon. Ihanaa, että vielä löytyy sellaisia ihmisiä. Sunnuntaina sitten unohdin sen kotiin ja eväät kans. Hyvä että muistin itseni.

Tänään on ollut sitten messukrapula.  Mitään ei tahdo jaksaa tehdä, mutta silti olen muutaman kerran työhuoneelle itseni raahannut. Pari pellavaa olen saanut värjättyä punaiseksi. Onneksi huomenna ei tarvitse lähteä heti aamusta liikkeelle. Ja pikkupoikaystäväkään ei ole kotona, niin ettei tule yhteistä aamukävelyä. Äiti oli lähtenyt synnyttämään uutta tulokasta.

Kruunupyy lähestyy. Tähän loppuun vielä kuva ystävästä ruusu päässään.



Wednesday, September 10, 2014

Painetta ja painetta

Taas on aikaa makoilla ja mietiskellä.  Laina-autolla kessukkaa niin ajoissa, että ehtii juoda aamuteet ja nauttia KeLen vaniljapossun. Vaan kuinkas kävikään? KeLelle ei löytynyt jatkajaa ja toiminta on loppunut. Ostin toisen munkin, muut onneksi se ei ollut yhtä hyvää. Onneksi siksi, että nyt ei tarvi syödä pullaa näillä sairaalareissuista.  Tuossa vaniljamunkissa oli monta hyvää juttua; sokeri oli tosi hienoa, rasva ei ollut imeytynyt pullan sisään, taikinan koostumus sopivan pehmeä ja periksi antava. Nam.

Sain sitten verenpainelääkityksen.  Toivottavasti suhina päässä loppuu ja lakkaa heippaamasta. Pelkäsin vähän etukäteen, että jos syöpähoito ja verenpainelääkkeet eivät passaa yhteen ja joutuisi valitsemaan niiden välillä. Siinäpä olisi ollut miettimistä, onneksi niin ei käynyt.

Viikonloppuna pääsen sitten Helsinkiin. Tulee vaan niin pikainen reissu, ettei ehdi paljon muuta tehdä kuin seisoa Narikkatorilla Käsityökorttelissa.  kasityokortteli.fi  Onneksi siellä on paljon tuttuja, niin että aika kuluu mukavasti. Ja toivottavasti myös asiakkaita. Eikä vesisadetta,  please.

 Olen yrittänyt ommella pellavaa, mutta liekö vanhuutta, ettei saa aikaiseksi niin paljon kuin ennen. Kuvassa Ellillä kaulus, tuubi, huppu tai mitä tahansa.


Sunday, August 31, 2014

Syksy tuli

Ennen vanhaan kesä loppui siihen, kun nuoret miehet viilettivät talon ohi Muikkumarkkinapäivänä Mattilan lenkkiä juostessa. Nyt ei enää juosta ja omat rutiinit ovat aivan erilaiset.
Heräsin klo 4 ja aloin silittää pellava.  Mahtava rauta minulla, Philips Double speed, höyry tulee paineella, mutta melkoista suhinaa pitää. Eihän siinä voi nukkua vanha Erkkikään. Ja seuraavaksi 5 maissa piti jo surauttaa autolla torille viemään tavaroita, kun sinne vielä pääsi ajamaan kojun viereen.


Aamusta paleli käsiä, mutta joku ystävällinen sielu (=Eetu) oli tuonut pöydälle sormikkaat.  Meillä toimii tämä palvelupuoli.


Tässä sitten päivemmällä otettu kuva. Kiitos naapurikojun Kauko Niemen.
https://www.facebook.com/kauko.niemi.73?fref=ts
Aurinkokin alkoi paistaa oikein lämpimästi myöhemmin.

Puolilta päivin oli Lemun keikka.

Sunnuntai menikin sitten levätessä.  Sen verran sain kuitenkin aikaan, että mentiin Ellin kanssa puodille, ja otettiin muutama valokuva.

Kuvassa on Hihahursti eli yhdenkoon pellavasta tehty "kaapu", jossa on pienet pätkät hihaa.  Pysyy niin paremmin päällä. Ja hiuksissa kehittelyn alla oleva panta, jonka voi sitten pukea mihin halua ja kroppa antaa myöten.



Tähän loppuun onkin sitten hyvä pistää pieni muistutus siitä, että voitaisiin oikeasti miettiä, mistä ovat peräisin ne tavarat, joita hankimme. Pyöriikö raha täällä kotimaassa vai ottaako se jalat alleen ja häviää jonnekin muualle?


Wednesday, August 20, 2014

Pellavaruusuja

Minulla on yleensä menossa ns.  sohvatyö ja viimeaikoina se on ollut pellavakankaan lopuista tehdyt ruusut. Nyt niitä on kertynyt jo jonkin verran ja pitäisi keksiä käyttötarkoitus.  Onneksi vauva (19 v) tuli käymään ja eilen autolla ajellessa heiteltiin ilmaan ajatuksia siitä, miten niitä voisi käyttää. Tässä eilisen aivoriihen tuloksia. Seuraavaksi vielä pientä hiontaa ja värjäys. Mitäs tykkäätte?




Tuesday, August 19, 2014

Niin se vaan hurahtaa tuo aika. Melkein vuosi on mennyt siitä kun viimeksi tänne kirjoittelin. Kolmen kuukauden välein minut on kuvattu eikä mitään uutta ole löytynyt. Kolmen viikon välein käyn hoidossa,  niin että elämä on ryhmitetty tästä eteenpäin.

Tämän vuoden aikana olen myös liittynyt Suomen käsityöyrittäjiin,  mikä on tuonut elämään paljon uusia ihania ihmisiä, jotka painivat samojen asioiden parissa kuin minäkin. Monta myyntitapahtumaa heidän seurassaan on tullut koettua ja toivottavasti monta on vielä edessäpäin. Tällä viikolla on Käsityökorttelin avajaisviikko, jonka avajaisarvontaan lahjoitan pannan.

http://kasityokortteli.fi/avajaisviikko/

Ja tästä eteenpäin aion kirjoittaa tänne useammin,  sillä olen saanut tabletin, jolla voin kuvata juttuja ,  niin en voi enää vedota siihen ettei olisi kuvia. Vielä kun oppis käyttämään, monta ihmeellistä lausetta on lähtenyt matkaan, kun en ole ymmärtänyt tarkistaa kirjoituksiani.

Wednesday, March 5, 2014

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Arvonta!


Me Suomen Käsityöyrittäjät olemme talven pimeinä tunteina kovasti puuhanneet Käsityökorttelikiertueen järjestämistä tälle keväälle. Pystytämme korttelit neljälle paikkakunnalle, jotka paljastetaan ensi maanantaina 10.3. Mutta sitä ennen te saatte veikata, mitkä ovat ne neljä kaupunkia, joihin saavumme.

Kaikkien arvanneiden kesken arvotaan 30 euron lahjakortti, joka kelpaa kiertueen kaikkien kortteleiden kaikissa myyntikojuissa. Osallistua voit lähettämällä arvauksesi sähköpostilla kasityokortteli at gmail.com sunnuntaihin 9.3. klo 21 mennessä.

Kisaan voi osallistua myös Facebookissa. 

Mutta mistä tässä Käsityökorttelissa on kyse, niinkö?

Ensimmäinen Käsityökortteli järjestettiin viime elokuussa Helsingissä ja se oli ihan mahtava menestys niin asiakasmäärän kuin myynninkin suhteen. Siitä me innostuimme järjestämään kokonaisen kiertueen. Ideanamme on tuoda laadukasta, kotimaista kädentaitoa asiakkaiden ulottuville. Käsityökortteli on meidän käsityöyrittäjien oma vaihtoehto kalliille messuille ja kiusallisille krääsämarkkinoille. Käsityökorttelit nousevat eri kaupunkien keskeisille paikoille ja niihin on aina asiakkailla vapaa pääsy.

Koska touhuamme tätä kiertuetta lähes nollabudjetilla ja pelkkänä talkootyönä, olisimme ihan äärimmäisen kiitollisia siitä, että Sinä, bloggaaja, nappaisit tästä mukaasi tämän kuvan ja laittaisit kilpailun tiedoksi myös omaan blogiisi. ❤ Kiitos! ❤